lauantai 10. joulukuuta 2011

International Day

uskomattomalta että ensi viikon sunnuntaina kone suuntaa Dublinista Berliinin kautta Suomea kohti. Kome kuukautta on mennyt hujauksessa ja kolmen viimeisen joulutestin jälkeen edessä on odotettu kolmen viikon loma!
Viime bloggauksessa laitoin muutaman kuvan eräästä tämän kaupungin tärkeästä rakennuskompleksista. Kukaan ei arvannut oikein, mutta melko lähelle kuitenkin:) Kyseessä on tämän maakunnan keskussairaala ja voin kertoa että ei tee hirveästi mieli joutua vierailemaan sisäpuolella. Rakennus on yhtä "piristävän" ja "uuden" näköinen joka suunnasta. Tässä vielä yksi kuva hieman toisesta suunnasta.


Tiistaina, Suomen Itsenäisyyspäivänä, oli koululla International Day. Tapahtumassa eri maista saapuneilla vaihto-oppilailla oli maakohtaiset esittelypisteet koulun ala-aulassa. Tarjolla oli pieniä informaatiopapereita ja erilaisia ruokia eri maista. Tarjolla oli vaikka minkälaisia herkkuja ympäri Eurooppaa ja muuta maailmaa. Kiinalaisilla tuntui jopa olevan pieni keittiö pöytänsä takana missä he jatkuvalla syötöllä kokkasivat erittäin hyvän tuoksuisia herkkuja. Iltapäivällä oli myös noin tunnin mittainen ohjelma hetki, jolloin eri maalaiset opiskelijat pääsivät esittämään laulua/tanssia/näytelmää omasta maastaan.


Meidän esittelypöydällämme oli tarjolla hapankorppuja sulatejuuston kera ja tietenkin salmiakkia:) Ilmeet olivat paljon puhuvia kun ihmiset maistelivat salmiakkia ensimmäistä kertaa. Hapankorput katosivat kaikki ja olen hyvin onnellinen että kerkisin napata yhden paketin parempaan talteen ennen esille laittoa.


Pari viikkoa sitten vietin myös todella kivan vklopun Lontoossa suomalaisia bongaillen^^ Tuli tavattua Ania ja Heliä, käytyä Natural History Museumissa, juotua Bubble teetä ja jaettua flyereita Reckeless Loven keikalla. Kaikenkaikkiaan hieno viikonloppu josta ei tekemistä puuttunut ja tuli hyvin tarpeeseen kaikkien testien ja esseiden keskellä. Oli kiva jättää kouluajatukset hetkeksi syrjään ja vain viettää vapaata. Tosin takaisinpaluu arkeen tuli hyvin nopeasti, seuraavalla viikolla oli nimittäin neljät kokeet ja yhden power point esitelmän viimeistely.

1 kommentti:

  1. Voi jestas tota sun addiktia tohon bubble teehen!! ne pallerot oli ihan järkkyjä!! Mut muuten kuulostaa toi sun aikas kuluvan ihan hyvin ja taidat nauttia olostas siellä. Sua oottaa sitten joululahja täällä kotisuomessa!!

    VastaaPoista